perjantai 30. elokuuta 2013

Ota rahat ja juokse

Kansallisvarallisuuden yksityistämiskilvassa pienemmät omaisuuserät saivat joskus rauhassa odotella ottajaansa.

tiistai 27. elokuuta 2013

Harvinainen vuosimalli

Kaupungin lounaisreunalle on unohtunut palasia vähän tunnetusta vuoden 1967 muurityypistä.

lauantai 24. elokuuta 2013

Liennytys

Entisten asukkaiden jalkaisin tekemät vierailut vuonna 1976 luovutetuille alueille on hiljattain sallittu kokeiluluonteisesti.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kesäinen leikki

Vuoden 1970 kasvatuksen maailmankongressin näyttelyesineet herättävät yhä huomiota edistyksellisyydellään.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Säpinää

Vapaamielisellä 1990-luvulla Itä-Helsingin peruskoulujen vartiointia höllennettiin ja yhä useampi pako onnistui.

torstai 15. elokuuta 2013

maanantai 12. elokuuta 2013

perjantai 9. elokuuta 2013

Palvelukeskus

Palveltavien ympäristölle aiheuttama meluhaitta on vältetty sijoittamalla laitoksen ilmanvaihtoaukot korkeaan torniin.

tiistai 6. elokuuta 2013

lauantai 3. elokuuta 2013

Puhelinmotti

Keskusvalta unohti korjata poikkeuksellisen kovan talven jäädyttämät Magadanin oblastin tietoliikenneyhteydet.